torstai 28. huhtikuuta 2022

Hiiden Hurmos

Huhtikuu 2022

Olin ajatellut kulkevani Oulangan luontokeskukselta lähtevän noin 8km:n reitin "Könkään keino". 
Ennen retkeä kävin luontokeskuksella kyselemässä reittien viimeisimmät kunnot ja sieltä kerrottiin, että Hiiden Hurmos oli kävelty edellisenä päivänä ja se olisi ihan ok, mutta Könkään Keino on harvemmin kuljettu, joten siitä ei ollut faktaa. Alkumatka näillä reiteillä olisi kuitenkin sama, joten risteyskohdassa voisin sitten helposti itse tutkia tilannette, että mihin lähtisin.
Itse kun olen vähän sellainen, että alle 5km:n lenkit on vähän turhia retkeilyyn. Ja tämä Hiiden Hurmos oli alkutietojen mukaan juuri noin 5km:n mittainen.
Olen tuon Könkään keinon kiertänyt kerran, tätä lyhyempää en,joten avoimin mielin reitille mars.

Luontokeskuksen parkkis ei ollut ruuhakainen. Toki olin paikalla huhtikuun viimeisellä viikolla tiistaina aamulla heti klo 10 jälkeen.
Nastakengät oli järkevä valinta ja heti metsään päästyä oli polku hyvin tallattu ja ihan ok kulkea. Etenkin jos onnistu pysymään polulla. 
Edellisellä viikolla oli alueella ollut lämpöasteita jopa +15 useana päivänä, joten hanget oli paikoin pehmeitä.








Jonkin matkan päässä oli "porokonttori" eli joskus kauan aikaa sitten käytetty porojen erotusalue.
Edelleen raamit on paikoillaan paikka vaikutti jopa siltä, että mietin, että olikohan sitä herätelty uudestaan käyttöön.
Joitain aitoja oli uusittu ja yhdessä karsinassa oli selvästi tuoreempaa heinää. Ja siellä täällä oli poron papanakasojakin. Myöhemmin asiaa luontokeskukselta kysyessäni selvisiin, että alueella elää yksi poro jota talviruokitaan aitaukseen. 




Matkaa jatkettiin ja koska aurinko pääsi paistamaan lähes valtoimenaan, niin paikka paikoin olikin lumet sulaneet jo kokonaan.






Oli aika pitää pieni tauko fiilistellen hiljaisuutta, maisemia ja ihanaa keliä. Ai että!

Mutta sitten jatkettiin ja pian tultiinkin risteysalueelle, josta voisi joko kääntyä lyhyemmälle hiiden hurmos-rietille tai jatkaa pidemmälle könkään keinolle.





Lähdin könkään keinon reitille, mutta en päässyt kuin joitain kymmeniä metrejä kun päätin luovuttaa. Joka kolmannella askeleella hanki petti joten kulku oli varsin epämiellyttävää. Harmitti, mutta ei auttanut. Kevät on kevät eikä ikinä tiedä missä kunnossa reitit on.
Siispä jatkettiin sitten Hiiden Hurmosta.


Sitä ei pitkään tarvinut enää jatkaa kun tultiin ensin Kiutakönkään tulipaikalle ja siitä itse Kiutakönkäälle.
Jätin koirat ja repun puuhun kiinni ja lähdin itse rappusia pitkin lähemmäksi putousta.
On se vaan upea paikka. 









Tästä kun maltoin jatkaa matkaa, niin takaisin luontokeskukselle ja parkkipaikalle taisi olla alle kilometri.





Lopulta matkaa kertyi 7km ja aikaakin kulutettiin 3 tuntia. Mutta olihan huikea keli, kiva reitti ja hyvät eväät. Eli erittäin onnistunut reittivalinta kuitenkin. Voin suositella.



sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Valtavaaran reitti keväällä -22

04/2022

Huhtikuun viimeinen viikko ja odotettu talviloma. Vielä odotetumpi Ruka-loma. Mutta niin vaan täällä taas ollaan. Ja koska Valtavaara on minulle ihan ykkös-kohde, niin heti ensimmäisenä aamuna eväät reppuun ja autolla Saaruan parkkikselle ja siitä metsään.



Edellisestä Valtavaaran vierailusta onkin jo yli 2 vuotta aikaa, joten fiilikset oli korkealla.
Edellinen viikko Rukalla oli ollut (kuten etelässäkin) todella lämmin (jopa +15 ja aurinkoista) joten lumet olivat sulaneet vauhdilla ja reitit pehmentyneet.
Vähän pelkäsin, että pääseekö Valtavaaralle kävelemään mutta toisaalta tiesin, että polkua kuljetaan läpi talven niin paljon, että se olisi tallautunut kovaksi ja jos polulla pysyisi, niin luultavasti pystyisi huipulle kapuamaan.






Alkumatka oli todella hyväkuntoista ja helposti käveltävää polkua. Ihan tavallisilla nastakengillä pärjäsi oikein mainiosti.
Ja pian se valtavaaran mökki jo näkyikin tuolla kaukana. Ai että.






Muita kulkijoita ei näkynyt eikä kuulunut vaan ihan sai rauhassa kulkea.
Keli oli todella lämmin vaikka mittari näytti ihan vain paria plus astetta. Olikohan 3 tai 4.
Kuvassa näkyy hyvin, kun luultavasti edellisellä viikolla on ollut vähän huono kulkea ja moni humpsahtanut polulta. Lumen syvyys olikin sitten vielä noin reiteen saakka. Kokeilin kerran vahingossa ;)

Alle 3km ja tultiin Valtavaaran kodalle, jonka vierestä menee myös hiihtolatu.
Ei näkynyt vieläkään muita.
Tästä oli sitten noin 300m melko jyrkkää nousua huipulle, mutta edelleen oli hyvä kulkea kun pysyi polulla.


Ja sitten se näkyi. Tässä näkymässä sydän heittää aina kieppiä. En tiedä miksi, mutta jostain syytä tämä on minulle rakas ja paras kohde. Valtavaaran huippu ja vanha palovartijan tupa.










No, jos on tuo tupa jostain syystä sympaattinen, niin onhan nämä ympäröivät maisematkin ihan huikeita.




Huipulla oli todella lämmintä ja melko tyyntä, joten oli erittäin mukava levittää pieni "leiri" mökin seinustalle ja syödä eväitä. Sen jälkeen makoilla tovi maisemia katsellen ja hiljaisuudesta nauttien. Ai että!
Koiratkin ottivat fiiliksestä ilon irti ja makoilivat minun vierellä seinustalla auringosta nauttien. Kuin olis aika pysähtynyt hetkeksi.

No, aikansa kutakin ja oli aika lähteä jatkamaan matkaa. Sitä ennen vielä yksi kuva


Heti alaspäin lähdettäessä alkoikin kaukaa kuulua ääniä ja kiitin mielessäni hetkeä, jonka sain itsekseni rauhassa huipulla viipyä. 





Alaspäin on aina helppo mennä ja niin myös nyt. Eikä aikaakaan kun tultiin upouudelle Valtavaaranlammen tulipaikalle. Vaikka moni kritisoi näitä uusia rakennelmia, niin minusta ne on hienot ja ennenkaikkea kiva että rakennetaan hyviä taukopaikkoja. 




Nyt ei ollut eväitä mitä syödä vaan matka jatkui pienen ylämäen kautta pitkään laskuun takaisin Saaruan parkkikselle.



Olihan huikea lomaviikon aloitus. Kiitos Valtavaara <3