Valtavaaran reitti keväällä -22

04/2022

Huhtikuun viimeinen viikko ja odotettu talviloma. Vielä odotetumpi Ruka-loma. Mutta niin vaan täällä taas ollaan. Ja koska Valtavaara on minulle ihan ykkös-kohde, niin heti ensimmäisenä aamuna eväät reppuun ja autolla Saaruan parkkikselle ja siitä metsään.

Edellisestä Valtavaaran vierailusta onkin jo yli 2 vuotta aikaa, joten fiilikset oli korkealla.
Edellinen viikko Rukalla oli ollut (kuten etelässäkin) todella lämmin (jopa +15 ja aurinkoista) joten lumet olivat sulaneet vauhdilla ja reitit pehmentyneet.
Vähän pelkäsin, että pääseekö Valtavaaralle kävelemään mutta toisaalta tiesin, että polkua kuljetaan läpi talven niin paljon, että se olisi tallautunut kovaksi ja jos polulla pysyisi, niin luultavasti pystyisi huipulle kapuamaan.

Alkumatka oli todella hyväkuntoista ja helposti käveltävää polkua. Ihan tavallisilla nastakengillä pärjäsi oikein mainiosti.
Ja pian se valtavaaran mökki jo näkyikin tuolla kaukana. Ai että.

Muita kulkijoita ei näkynyt eikä kuulunut vaan ihan sai rauhassa kulkea.
Keli oli todella lämmin vaikka mittari näytti ihan vain paria plus astetta. Olikohan 3 tai 4.
Kuvassa näkyy hyvin, kun luultavasti edellisellä viikolla on ollut vähän huono kulkea ja moni humpsahtanut polulta. Lumen syvyys olikin sitten vielä noin reiteen saakka. Kokeilin kerran vahingossa ;)

Alle 3km ja tultiin Valtavaaran kodalle, jonka vierestä menee myös hiihtolatu.
Ei näkynyt vieläkään muita.
Tästä oli sitten noin 300m melko jyrkkää nousua huipulle, mutta edelleen oli hyvä kulkea kun pysyi polulla.

Ja sitten se näkyi. Tässä näkymässä sydän heittää aina kieppiä. En tiedä miksi, mutta jostain syytä tämä on minulle rakas ja paras kohde. Valtavaaran huippu ja vanha palovartijan tupa.

No, jos on tuo tupa jostain syystä sympaattinen, niin onhan nämä ympäröivät maisematkin ihan huikeita.

Huipulla oli todella lämmintä ja melko tyyntä, joten oli erittäin mukava levittää pieni "leiri" mökin seinustalle ja syödä eväitä. Sen jälkeen makoilla tovi maisemia katsellen ja hiljaisuudesta nauttien. Ai että!
Koiratkin ottivat fiiliksestä ilon irti ja makoilivat minun vierellä seinustalla auringosta nauttien. Kuin olis aika pysähtynyt hetkeksi.

No, aikansa kutakin ja oli aika lähteä jatkamaan matkaa. Sitä ennen vielä yksi kuva

Heti alaspäin lähdettäessä alkoikin kaukaa kuulua ääniä ja kiitin mielessäni hetkeä, jonka sain itsekseni rauhassa huipulla viipyä. 

Alaspäin on aina helppo mennä ja niin myös nyt. Eikä aikaakaan kun tultiin upouudelle Valtavaaranlammen tulipaikalle. Vaikka moni kritisoi näitä uusia rakennelmia, niin minusta ne on hienot ja ennenkaikkea kiva että rakennetaan hyviä taukopaikkoja. 

Nyt ei ollut eväitä mitä syödä vaan matka jatkui pienen ylämäen kautta pitkään laskuun takaisin Saaruan parkkikselle.

Olihan huikea lomaviikon aloitus. Kiitos Valtavaara <3

Valtavaara 12/2019

Vuoden viimeinen päivä, keli mitä parhain ja paikka myös ihan paras, Ruka.
Olen monesti sanonut, että Rukalle jos menee, niin aina pitää käydä myös valtaavaaralla, paikka joka on todellakin yksi suosikeistani.

Tällä kertaa matkassa 9v veljenpoikani Niki sekä koirat Kipinä, Häkä ja Hukka.

Auto Saaruan parkkikselle ja reppu selkään ja kiipeämään.
Tämä reitti on merkitty talvella lumikenkäreitiksi, mutta se on tosi suosittu reitti, joten siellä pärjää paremmin ilman lumikenkiä. Ellei halua kokeilla polun ukopuolisia reittejä.
Ja niin mekin ohitettiin heti ensimmäisessä nousussa useita ihmisiä jotka lähtivät lumikengillä.

Kovin kauaa ei tarvitse nousta kun jo kannattaa kääntyä ensimmäisen kerran ympäri ihastelemaan maisemia

Ja muutoinkin tällä reitillä tulee pysähdeltyä aika ajoin ihan vaan siksi koska jostain syystä paikka on lumoavan kaunis.

Alkuun hiukan jännitin, että mitenhän tuollainen 9v pikkupoika viihtyy, mutta Niki oli todella innoissaan kun ensimmäisen kerran kääntyi ympäri.
Kännykkä taskusta ja molemmat räpsittiin kuvia kilpaa ja vertailtiin toisemme otoksia.
Ja se huokailu :) oli hauska kuulla lapsen suusta kuinka mykistävän kaunista siellä oli.

Noin puolivälissä alkoi Nikillä varpaat palella, mutta onneksi tultiin kodalle, joka on juuri ennen viimeistä kiipeämistä puuttomalle huipulle.

Kodassa lämmiteltiin hetken kunnes lähdettiin vähän jyrkempään nousuun valtavaaran huipulle.

Puuttomalla huipulla oli tosi kylmä viima eikä siinä ihan liikaa voinut maisemia ihailla

Autiotuvassa taas lämmiteltiin hetken aikaa kuuman kaakaon kera kunnes lähdettiin jatkamaan matkaa.
Nopeasti laskeuduttiin puiden sekaan ja viima hellitti samantien.

Lammen rannalla laavulla oli yksi perhe sytyttelemässä nuotiota ja meilläkin makkarat mukana.

Nikillä oli kylmä, mutta ei kuitenkaan niin kylmä etteikö olisi voitu jäädä makkaroita paistamaan.
Ja ne olikin hyviä.

Kyllähän tällaisessa pastellin sävyisessä maisemassa viihtyy!

Tästä ei ollut enää mikään liian pitkä matka ja suurimmaksi osaksi mentiinkin alamäkeä.

Takas autolla ja oli kyllä jälleen niin mielettömän ihana reissu!