Sätkenän karhunpolku

Sunnuntaina aamusta satoi vettä reippaasti eikä ulkoilu huvittanut. Mutta puolilta päivin se loppui ja oli aika suunnata jollekkin lyhyehkölle reitille.
Kartalla näkyi lyhyt Sätkenän karhunpolku, 3,5km ja sehän oli juurikin passeli. Sinne siis.

Paikka sijaitsee ihan päätien varrella, Leviltä kun lähtee ajamaan Kittilää kohti niin P-paikka on vasemmalla puolen, ihan muutama kilometri gondoli-risteyksestä kittilän suuntaan.

Merkitty reitti lähtee heti P-paikan reunalta, hyvä polku metsään.
Koska keli oli melko tuulinen, niin veikkasin, ettei ehkä itikoita niin kamalasti olisi. Eikä lopulta ollutkaan. Jokunen toki, mutta ei lähellekään samanlaista parvea kuin edellisenä päivänä koettu.

Metsä oli täynnä mustikoita ja niinhän koirat ja Niki niitä sitten imuroikin. 
Minä tallustelin polkua ja katselin ympäröivää metsää. 
Kaikenlaista sitä huomaakin.

Tämä luontopolku on päässyt aikatavalla rapistumaan eikä opastauluissa aina ihan liikaa infoa ollut.

Polku kiemurteli pitkin ja poikin. Välillä hämmästelin metsän monimuotoisuutta ja minkälaisessa tilassa tämä metsä on. Selvästi huomaa, ettei tässä metsässä ihminen ole liikaa viettänyt aikaa.

Mitään ihmeellistä tällä reitillä ei kuitenkaan ollut, mutta ihan kiva pieni ulkoilureissu

Aikaa saatiin menemään tunti ja matkaa oli 3,4km.
Hauskasti näyttäisi ettei menty luontopolun reittiä pitkin, mutta kyllä me kokoajan polulla pysyttiin

Kätkätunturi

Lauantaina oli aikomus tehdä eväsretki Kätkätunturille. Sinne siirtymiseen ei autoa tarvittaisi vaan tästä kämpiltä olisi noin kilometrin matka reitin alkuun.
Kasa juotavaa ja evästä reppuun ja mars matkaan.

Kartasta suunnittelin, että matkaa kertyisi yhteen suuntaan ehkä kuutisen kilometriä, mitä en Nikille paljastanut. Näytin vaan reitin ja sanoin, että jonkun verran kiivetään ylös ja sitten samaa reittiä alas. Ja sehän sopi.

Lunta ei tällä reissulla ollut yhtään...

Alkupätkä kuljettiin leveää pururadanpohjaa ja sitten kaarrettiin  metsään.
Reitti oli hyvin merkitty vaikkakin parissa kohdassa piti oikein miettiä, että mikä polku on fillareille ja mikä kävelijöille ja mikä on molemmille.

Metsäiselle osuudelle siirryttäessä alkoi itikatkin vaivata. Juomatauolla ne todella hyökkäsivät kimppuun.
Itse pärjäsin t-paidassa ja puolikkaissa housuissa kohtuullisen hyvin kunnes tultiin puron ylitykseen...

Kosteikossa tunnetusti itikat viihtyvät varsin hyvin ja sen kyllä koki. Ne tunki korviin, silmiin ja suuhun. Voi pentele. Niki alkoi hermostumaan ja yritti juosta kilpaa koirien kanssa itikoita karkuun. Onnistumatta kovinkaan hyvin.

Tultiin risteyskohtaan ja kysyin, että mitä tehdään. Jatketaanko ylös tunturiin vai luovutetaanko ja palataan kämpille. No ei ollut vaikea arvata, käännyttiin cityyn vievälle polulle.

Pois metsästä kun päästiin, niin itikatkin hävisivät. Olipa harmittavaa.
Tämä reitti voisi olla kiva kulkea joskus myöhemmin, kun ei enää itikoita olisi. Eli ehkä elkokuun lopussa tai syyskuun puolella. 

Tunti vierähti ja kyllä me reilu 4km kuljettiin kuitenkin. 

Taivaskeron kierros, Pallastuntureilla 6.8.2020

Torstaina otettiin auto alle ja ajeltiin Leviltä Pallastuntureille. Ajomatkaa noin 40min. Ei paha.
Pakattiin mukaan erikseen päivärepullinen tavaraa, sekä erikseen kamat telttailuyötä varten. 
Suunnitelma oli sellainen, että ensin kierretään Taivaskeron kierros ja sen jälkeen ajettaisiin Pallasjärven punaiselle hiekalle telttailemaan.

Ensimmäisenä tehtiin visiitti luontokeskuksessa. Näissä olen ottanut tavaksi aina piipahtaa tutkimassa mitä mielenkiintoista niistä löytyy. Ja hyvin usein kyselen vinkkejä tai vahvistuksia omiin suunnitelmiin. Kuten myös nyt.
Meidän päivän suunnitelma kuulosti oikein hyvältä, saimme vinkin kiertää reitti myötäpäivään, jolloin alkuun olisi kaikki kiipeäminen ja lopun kilometrit saataisiin laskea helppokulkuista hiekkatietä kun oltaisiin jo aika puhki. 
Punaiselle hiekalle kannatti kuulemma ehdottomasti mennä, mutta siellä saattaisi olla tosipaljon telttailijoita, joten saatiin myös vinkki paikasta, jota ei kovin yleisesti mainosteta. Mikäli siis ei sinne punaiselle hikalle mahduttaisi.

Eli ei muutakuin päiväreppu selkään ja kohti tunturia. Keli oli todella suotuisa, hetken mietittiin vaihdetaanko shortsit jalkaan, mutta päätettiin mennä kuitenkin pitkillä housiuilla. Sillä aika usein ylhäällä kuitenkin tuulee. No takit jätettiin kuitenkin autoon.
Tässä näkyy suunta, eli tuonne keskelle tunturia kohti polkua ja siitä yls olisi reitti. Huikeaa!

Eksymisen vaaraa ei ollut, polku oli selkeä ja sitä oli aika helppo kiivetä. Ensimmäinen pieni juomatauko pidettiin kuitenkin jo tosi nopeasti. 
Toinen juomatauko vähän edellisestä ylöspäin ja kuten Niki sanoi, niin siihen olisi voinut vaan jäädä istuskelemaan vaikka koko päiväksi ja katelemaan huikeita maisemia. Ai että!

Vaikka polku oli välillä hiukan kivikkoinen, niin siinä oli melko helppo silti kulkea.
Tosi paljon tuli ihmisiä meitä vastaan ja mietinkin, että olisiko kuitenkin pitänyt kiertää reitti toisinpäin.
Toisaalta ehkä aavistuksen helpompi kivikkoa on mennä ylöspäin kuin tulla alaspäin.

Reilun 2km:n kohdalla oli risteys, josta oikealle jatkui varsinainen reitti, mutta suoraan jatkaessa mentäisiin kohti Laukukeroa (763m) ja mehän tietty päätettiin tehdä visiitti sinne.
Kaukana näkyy hiekkainen alamäki, jota pitkin mekin vielä mentäisiin.

Laukukeron päältä ei päässyt mitenkään jatkamaan viisaasti Taivaskeroa kohti, joten oli palattava samaa reittiä risteyskohtaan.
Sitä ennen syötiin kuitenkin eväsleivät siellä ylhäällä.
Ja taas Nikin sanoin, eipä ole ikinä syöty eväitä näin hienoissa maisemissa. 

Risteyskohdasta lasketeltiin hetken matkaa alaspäin kunnes taas alkoi kipuaminen ylöspäin.
Tätä pitkää kivikkoista nousua oltiin jo hetken aikaa katseltu, että se meidän edessä olisi.
Kunnon juomatauko ja sen jälkeen suunta taas ylös.

Vastaantulijoita oli vähän väliä ja tehtiin huomioita, että aika moni oli naama nurinpäin. Liekö syynä ollut liian vähän nestettä tai huonot ja vähäiset eväät. Toki saattoi myös vaikuttaa kivikkoinen alastulo...

Mutta sitten päästiin perille. Taivaskeron huipulle. 810m korkeutta ja jestas mikä fiilis!

Vasta tällä huipulla piti laittaa pitkähihaiset päälle, muutoin koko matka oli tultu t-paidassa. 

Ja huipulla myös viivyttiin hiukan pidempään kun nyt sinne saakka päästiin. Matkaa tänne oli kertynyt noin 5,5km. Säästettiin tänne viimeiset eväät ja koska tästä eteenpäin olisi pelkkää alamäkeä, ei juotavaa tarvinut ihan hirmuisesti enää säästellä.

Tosiaan alamäki alkoi, alkumatka oli vielä kivikkoista, mutta aika helppokulkuista, jopa 2 koiraa flexeissä meni kivuttomasti. Mutta hiekkatielle kun päästiin, niin jäljellä oli 3km leppoisaa laskua.
Tässä kohtaa myös tajusi vinkin kiertää reitti juurikin näinpäin. Jalat alkoi vähän olemaan jo hapoilla ja raskaat, joten jo nyt viimeinen 3km olisi pitänyt puikkelehtia kivikossa alaspäin, niin olisi ehkä itselläkin ollut naama nurinpäin. 

Mutta mitä kaikkea täällä näkikään, vastaan tuli 3 nuorta mietsä, ensimmäisellä selässä lumilauta, toisella selässä sukset ja kolmas ilmeisesti toimi kuvaajana ja tavaroiden roudaajana. He polkivat fillareilla puuskuttaen mäkeä ylös ja minun oli pakko sen verran kysyä, että meinaako he laskea alas? Vastaus oli, että yrittävät ainakin ja suunta oli kohti pyhäkurua. Voi jehna, se olis ollu kiva nähdä. 

No, me jatkettiin talsimista ja pari kilometria ennen maalia kuulin Nikiltä (10v) ensimmäisen kerran, että nyt on muuten jalat aika poikki. 

Ei muutakuin pieni tauko ja sitten taas mentiin. Kummasti tuli vauhtia, kun sanoin, että ostetaanko jäätelöt kun päästään autolla :) 

Alas päästiin ja alkoi omatkin voimat olla vähissä. Mutta olihan ihan huikea reitti. Suosittelen todellakin kiertämään, vaikka aika paljon puuskuttikin.
Kunnolla vaan evästä ja juotavaa mukaan. Ja aikaa... ei tosiaan kannata kiirehtiä, koska nää maisemat vaan on niin upeat!

Reitille tuli pituutta 9,4km ja aikaa meillä meni 3h15min

Lisää reitistä TÄÄLLÄ