Saariselkä - Aurorapolku ym.

Päätin, että tämä tapaninpäivä olisi viimeinen päivä täällä Saariselän ja Kiilopään alueella ja siirtyisin huomena Rukalle.
Olen vähän pettynyt tämän alueen ulkoilutarjontaan ihan vaan kävellen liikkuville. Osaltaan ehkä vaikuttaa myös ajankohta. Keskellä pimeintä vuodenaikaa ja bonuksena vielä, täällä on ollut lunta enemmän kuin ikinä tähän aikaan vuodesta.
Mutta jos jotain hyvääkin, niin pakkasta on ollut joka päivä vain enintään viitisen astetta.

Viimeisenä päätin lähteä "cityssä" olevalle Aurora-polulle. Sen lähtöpaikka on ihan siinä saariselän keskustassa, mistä lähtee kaikki ladut ja retkeilyreitit ym.
Tällä lenkillä ei ole mittaa kuin vaivaiset 2,1km, mutta ajattelin, että käydään nyt sekin niin ei jää kaivelemaan...
Tämä on yksi harvoista ihan perinteisille kävelijöille tarkoitetuista reiteistä. Toinen reitti olisi joku edestakaisin 8km mutta kartalla se näytti siltä kuin kulkisi lähes kokoajan talojen lähellä, joten se ei houkutellut ollenkaan.
No, aamulla olin cityssä jo klo 10, mutta vielä oli sen verran hämärää, että pidin koirilla valot päällä ja omassa päässä otsalamppu.

Polku oli tosi leveä ja hyvin aurattu, eli kulkeminen todella vaivatonta.
Onneksi sitä ei ole hiekotettu kuten etelä-suomessa olisi tehty.
Muutaman sata metriä kun olin kulkenut, niin tulin polkujen risteykseen ja "minun" reitiltä lähti erkanemaan kapeampi mutta tosi selkeä polku. Opastaulussa luki lumikenkäreitti Iisakkipäälle.
No hitto, koska polku oli helppokulkuisen näköistä, lähdinkin sinne.
Vastaan tuli muutamia ihmisiä ja ihmettelinkin että onpa tähän aikaan jo reilusti ulkoilijoita, mutta tokihan kello oli siinä kohtaa jo puoli 11 ja päivä alkoi olemaan niin valoisa kuin se nyt valoisa voi olla. Joten pakkohan oli kaikkien ulkona olla jos valoisaan aikaan sielä halusi yhtään kulkea.
Mutta ei tarvinut pitkälle kulkea kun jo loppui turistit. Ja pystyin päästämään koiratkin irti.
Lumikenkäpolku oli sen verran syvää polkua ettei koirat varmaan sivuille nähneet ollenkaan, mutta hauskaa niillä tuntui silti oleva. Sen verran spurttailivat.

Polku oli tavallisilla talvisaappaillakin oikein hyvin kuljettavissa ja jatkettiin loivasti nousevaa rinnettä yhä vain pidemmälle.
Puurajan tuntumassa näki jo vähän maisemiakin ja taas hiukan harmittelin pilvistä keliä.
Kauempana näkyi monia tuntureita mutta voin vain kuvitella saman maiseman keväällä aurinkoisena päivänä. Tai syksyllä...
Mutta tätä metsän kauneutta oli pakko pysähtyä vähän väliä ihailemaan. Ja kuuntelemaan ei mitään :)

Polku alkoi muuttua vähän vaikeammaksi kulkea, aika ajoin tuntui kovaksi tallattu polku pettävän jalkojen alla ja eikä aikaakaan kun jouduin tekemään tylsän päätöksen ja kääntymään ympäri.
Lumikengillä olisi varmasti päässyt jatkamaan, mutta ilman niitä ei aukealla paikalla ollut mitään asiaa koska polku hävisi ja astui mihin vaan, niin kokoajan upposi reittä myöten hankeen.
Voihan räkä... Iisakkipään huiputus jäisi kuitenkin tekemättä.
Koirat kuitenkin sukelsivat välillä innoissaan erinäisiin koloihin tutkimaan, liekö metsäneläinten pesiä tms. Mutta välillä tuntui koloilla olevan ruuhkaakin.

No, ei auttanut kuin tallustella samaa polkua takaisin jonkun matkaa kunnes tulin taas yhteen risteykseen josta meni lyhyt lumikenkäreitti. Ja päätin vielä lähteä sinne.
Se oli taas ihan hyväkulkuista polkua.
Pian saavuin siine aurora-polun risteykseen jossa aiemmin aamulla olin päättänytkin siirtyä toiselle reitille ja näin jatkoin alkuperäistä reittiäni, eli sitä hyväkulkuista kävelytietä.

Pian edessä törrötti mökki, sen edessä kyltti: kahvila
Pakkohan se oli kysäistä ja kyllä, koirat oli tervetulleita ja niin pysähdyttiin kahvikupposella ja  suklaajuustokakkusella. Voi vitsit että olikin hyvää.

Autolle oli matkaa reilu kilometri, mutta Hukka oli tässä vaiheessa jo aivan puhki.
Kannoin sitä viimeisen kilometrin ja se melkein nukahti minun syliin.

Olikin lopulta hyvä reissu eikä yhtään liian lyhyt.
Mutta kyllä näitä polkuja pitää tulla talsimaan sulan maan aikaan.
Vaikka nämä lumiset maisemat ovatkin ihan huikeita, niin tähän aikaan vuodesta eli kaamos-aikaan täällä on kuitenkin vähän tylsää.
Ulkoiluun sopiva aika on vain alle 4 tuntia päivässä. Toki jos olisi intohimoinen hiihtäjä, niin onhan noita valaistuja latuja vaikka kuinka paljon. Mutta se nyt ei kuitenkaan ole mun juttu. Vaikka niin yritin.

Kiilopään huiputus 546m

Joulupäivänä päätin lähteä uudestaan kohti Kiilopäätä.
Pakkasin reppuun vähän juomaa ja evästä, pennulle takin ja otin matkaan myös lumikengät.

Kävelin majapaikasta reitin alkuun, noin 500m ja näin jo kaukaa, että huipulle vievällä polulla kulkee ihmisiä ilman lumikenkiä.
Päätin käydä välinevuokraamosta kysymässä olisiko heillä tämän päivän tietoa polun kunnosta, eli pääseekö huipulle ilman lumikenkiä. Heidän mielestään kannattaa mennä lumikengillä, jonkun matkaa pääsisi kyllä ilmankin, mutta ihan huipulle saakka ehkä ei.
Siispä päätin laittaa jo heti alkumatkasta lumikengät jalkaan ja ei muutakuin menoksi.
Keli oli tosi hyvä, pakkasta ehkä 1 tai 2 astetta, ei tuulta, ei sadetta. Pienenä miinuksena kuitenkin pilvet. Mutta lähtöpaikalta näki jo kuitenkin Kiilopään tunturia, eli lupaavaa kuitenkin.
Maisemat olikin taas ihan huikeet ja kyllä tää talvinen metsä vaan on hieno!

Matka huipulle olisi hiukan alle 2km, mutta kokoajan nousua ja ihan liikaa vaatetta päällä, joten hiki tuli jo parinsadan metrin jälkeen.
No, eipä ollut kylmä.

Puurajan tuntumassa kannatti todella katsella välillä ympärillekin

Kameraan ei maisemat välity ollenkaan niin upeasti mitä silmät paikanpäällä näkevät.
Mutta nyt näin ensimmäiset porot tällä reissulla! Siellä niitä kuljeskeli puurajan yläpuolella.
Koska alempana on lunta paljon enemmän ja ruoan kaivaminen niille työläämpää, ne viihtyvät enemmään tuntureilla kuin alhaalla.
Koiratkin haistoivat porot, mutta ei taineet kuitenkaan niitä nähdä.

Viimeinen 500metriä oli ehkä pahinta nousua. Selvästi jyrkempää kuin aiemmin ja nyt oli kyllä lumikengätkin todella tarpeelliset.
Ohitin vanhemman pariskunnan joilla ei lumikenkiä ollut mutta sitkeästi he lopulta kiipesivät ihan huipulle saakka. Oli kuulemma ollut todella hankalaa kun upotti aika tavalla...

Mutta pääsin huipulle. Maisemat olisi varmasti pilvettömänä aikana huikeat ja nyt alkoi takaa tulla vähän sumua. Taaksepäin ei nähnyt mitään, mutta toiseen suuntaan näkyi jonkinverran.

Huipulla on myös pieni "muistomerkki" tms. Oltiin ulkona, oltiin perillä <3

Pieni hetki eväiden parissa ja sitten takaisinpäin.
Kesäaikaan voisi lähteä kiertämään ympyrä-reittiä tai jopa jatkaa vaeltamista lähes äärettömyyteen, mutta nyt oli syytä mennä sama polkua takaisin, koska hämärä ja pimeäkin tulisi ihan parissa tunnissa.
Nyt vastaan tuli todella paljon ihmisiä ja alun 500metriä olikin todella ruuhkaista.
Suurin osa lumikengillä, mutta näkyi joukossa joku farkku-tyyppikin...
Mutta huipulla oli myös kaveri joka kantoi lumilautaa ja hänellä oli aikomus laskea sieltä laudalla tietty alas. Lisäksi pulkkailijoita, hiihtäjiä ym. Ja kiinalaisia... Ja miten kaikille on niin kovin ihmeellistä, että jollain on mukana myös koiria? No, Hukan ihmettelyt ja ihastelut toki ymmärrän, pentu kun on. Mutta se jaksoi tosi hyvin.
Ja eikös koko porukkaa kuvattu kiinalaisten (tai japanialaisten, en kysynyt) kameroihin kuten arvata saattaa.

Kaikkiaan reissuun kului pari tuntia ja oli kyllä hieno paikka tämäkin.
Mutta kieltämättä vähän jäi kaivelemaan että kuinka upea paikka tuo olisi esim. elokuussa... täytyy ehkä tulla tänne uudestaankin.

Saariselkä/Kiilopää

Talvinen jouluviikko Saariselän alueella, tarkemmin kiilopäällä. Mutta etelä-suomalaiselle nämä on yhtä ja samaa aluetta. Todella kaukana kotoota.

Sunnuntaina oli aikomus lähteä käppäilemään Kiilopään huipulle. Netistä luin, että talvella huipulle johtaa hyvin tallattu polku eikä lumikenkiä tarvitse. Tällä tiedolla olin reteesti lähdössä talsimaan koirien kanssa ilman niitä lumikenkiä. Virhe!
Tällä alueella on paikallisten mukaan tällä hetkellä lunta enemmän kuin koskaan tähän aikaan vuodesta, ehkä jotain 70-80cm eikä polut vaan pysy auki jatkuvan lumentulon vuoksi.
No, oli reppu pakattu eväillä ja aamupäivällä hämärää, mutta kyllä jotain silti näki. Olin toki varustautunut otsalampulla ja koirien valoilla. Siitä sitten portista polulle.

Ihan kovin pitkään ei tarvinut kulkea, kun alkoi aavistamaan, että ehkä matkasta tulee melko haastava ja hikinen. Eikä vähiten sen takia, että tosiaan etelä-suomalainen ei ole kovin tottunut kaamoksessa liikkuja. Hämärä on todella erilaista kuin etelän hämärä. Näkee, mutta ei näe.

Yhdessä kohdassa koirat kiinnostuivat polun vieressä olevasta puunrungosta/lumikuopasta ja itsekin piti kurkkasta. Jälleen virhe! Upposin reittä myöten hankeen sillä sekunnilla ja hiukan alkoi naurattamaan. No, jatkoin ihan vähän matkaa, kunnes katsoin viisaammaksi kääntyä takaisin ja yrittää joku toinen päivä uudestaan. Lumikengillä... Mutta onhan täällä kaunista!

Palasin siis takaisin lähtöruutuun ja kävin tutkimassa paikat joihin helposti pystyi kävellä koirien kanssa ja ilman lumikenkiä.
Päärakennuksen takana on asuntovaunuille muutama paikka ja siellä olikin aurattu.
Sieltä meni myös polku lumikirkolle. Siellä taitaa olla jotain ohjelmaa tällä viikolla.

No, siitä päärakennuksen edestä lähtisi myös toinen kävelyreitti ja ajattelin vielä kokeilla sitä. Lähdin ihan merkittyä kävelypolkua pitkin joka heti tulikin laduille. Eikös heti tullut kommenttia, että ladulla ei saa kävellä.
No, siinä sitten selittämään, että eipä ole tarkoituskaan, mutta tästä tämä merkitty kävelyreitti nyt vaan sattuu kulkemaan. Hetken ihmeteltiin molemmat, että mikähän idea, mutta sitten selvisi, että kävelyreitti kulkee noin 10 metrin matkalta ihan siitä latujen vierestä, mutta juuri siitä kohdalta ei oltu polkua tehty, ainoastaan latua huollettu, joten pahoittelin, että talsimme pätkän ladulla pakon sanelemana ja sukelsin metsään.

Polku lähti nousemaan loivasti ja olikin ihan hyvää uraa. Mitänyt 5cm:n puuterilumi siinä polulla. Siis eihän täällä kävelijöitä ole...
Tätä polkua pääsin ehkä 500metriä kun johan siellä oli taas kyltti, että ei saa kävellä kuin ainoastaan lumikengillä tms. Voi nyt perkele sentään!
Käännyin taas takaisin ja kirosin jo koko Kiilopään ylimpään helvettiin! Latuja kyllä vaikka kuinka monia kilometrejä, mutta ei saatana kävelijöille yhtään mitään. Paitsi niille lumikenkäilijöille.
No, ehkä vaikutti myös runsas lumentulo... Mutta vitutti silti.
Koirat autoon ja ajoin samantien Saariselälle. Matkaa sinne noin 16km.

No maanantaina lähdin koirien kanssa aamulenkille miettien, että mikä olisi tämän päivän suunnitelma.
Poikkesin yhdelle auratulle tielle, josta näkyi tosi tosi pitkälle ja ajattelin, että menen vähän katsomaan minkälaista polkua siellä olisi.

Näytti hyvältä, mutta taas harmittelin, etten ottanut lumikenkiä heti mukaan. Oikein amatööri...
Joten käännyttiin takaisin, vedettiin ihan hetki happea ja sitten lumikenkäilemään.

Koska ei ollut minkäänlaista reittiä eikä siten karttaakaan, lähdin vaan vähän kokeilemaan.
No, siitä tulikin lopulta ihan hikinen tunnin lenkki, vaikkakin puolet matkasta kuljettiinkin autotietä pitkin (ilman lumikenkiä)

Oli aikomus vuokrata sukset mutta aamulla sateli vielä sen verran lunta että ajattelin latujen olevan lumiset ja tahmeat. Enkä käynyt niitä vuokraamassa. Odotellaan parempia kelejä.

Hämeen luontokeskus

Sunnuntai oli harmaa ja märkä, mutta varsin sopiva keli ulkoilulle.
Pohdin taas max. tunnin ajomatkan päässä olevia kohteita joissa en ole vielä ollut ja niinpä lähdin porintietä kohti Hämeen luontokeskusta Tammelassa.
Joitain kertoja ohi ajaneena olin ajatellut, että tuolla voisi joskus käydä. Nyt oli se joskus.

Koska vettä ei satanut kaatamalla, niin pakkasin reppuun evästä ja termariin kaakaota ja koirille vähän herkkuja. Aikomuksena viettää kiireetön retkeilypäivä.

Parkkipaikka ammotti tyhjyyttään, mutta joitain auton jälkiä näkyi, eli ehkä siellä joku oli kuitenkin ollut.
En arvannut ettäkö luontokeskus olisi auki, mutta koska reitti kulkisi sen ohi, niin kävisin katsomassa.
Ja aukihan se oli. Koiratkin olisi sisälle tervetulleita, joten sisään vaan.
Paikalla olikin erittäin mukava henkilökunta ja Hukka tietysti sulatti kaikkien sydämet samantien kiipeämällä kaikkien syliin häntä heiluen.
Jutustelimme siinä hetken ja sain hyvät vinkit alueesta ja vähän muualtakin.

Lähdin kävelemään rantaa kohti ja siitä vasemmalle jonne polku lähti.

Jonkin matkan päässä piti olla lossi, jolla olisi päässyt pienen lätäkön yli ja sen toisella puolen tulipaikka. Mutta en lossille saakka päässyt, koska metsässä oli niin märkiä kohtia että päätin kääntyä ympäri koska vielä näin alkumatkassa oli kengät ja sukat kuivat.

Tai ei tarvinut ihan samaa reittiä palata. Mutta jokatapauksessa palasin luontokeskuksen rantaan ja lähdin rantaa toiseen suuntaan.
Kesällä varmasti tosi kiva vaikka eipä se nytkään miltään huonolta näyttänyt

Polku oli leveää ja hyväkulkuista. Kiva käppäillä.
Kartalta olin katsonut että varsinaista ympyräreittiä ei ehkä olisi, mutta luontokeskukselta kerrottiinkin, että yhteen kohtaan on rakennettu silta, joten nyt pääsee hyvän ympyräreitin.
Ja silta olikin tukeva ja reilun kokoinen. Eikä ollenkaan liukas jalkojen alla vaikka siltä näytti.

Matka jatkui pienen harjun päällä

Ja pian tulin Eerikkilän urheiluopistolle. Hyvin merkitty reitti kulki rantatietä pitkin.

Hetken päästä kuitenkin sukellettiin taas metsään jota oli edelleen mukava käppäillä.
Aika loppupuolella oli laavu, johon pysähdyttiin syömään eväät.

Jatkettiin vielä matkaa ja tultiin sudenkuopalle. Tämä oli ollut käytössä muistaakseni vielä 1900-luvun alussa ihan oikeana susipyydyksenä, mutta nykyään lähinnä pelkkä kuoppa.
Jos ei siinä olisi ollut pientä aitaa ympärillä ja kuopasta kertovaa kylttiä, ei sitä ehkä olisi miksikään historialliseksi pyyntikuopaksi arvannut. Sen verran kasvoi heinää ja horsmaa...

Sitten vielä loput sadat metrit pitkoksia pitkin ja lopulta oltiin takas autolla.

Olihan tämä ehkä kuitenkin vähän lyhyt sellaiseen kokopäivän retkeilyyn, mutta ihan vaan ulkoiluun oikein sopiva lenkki.

Tarkempi kartta alueesta löytyy TÄÄLTÄ