Pohdin taas max. tunnin ajomatkan päässä olevia kohteita joissa en ole vielä ollut ja niinpä lähdin porintietä kohti Hämeen luontokeskusta Tammelassa.
Joitain kertoja ohi ajaneena olin ajatellut, että tuolla voisi joskus käydä. Nyt oli se joskus.
Koska vettä ei satanut kaatamalla, niin pakkasin reppuun evästä ja termariin kaakaota ja koirille vähän herkkuja. Aikomuksena viettää kiireetön retkeilypäivä.
En arvannut ettäkö luontokeskus olisi auki, mutta koska reitti kulkisi sen ohi, niin kävisin katsomassa.
Ja aukihan se oli. Koiratkin olisi sisälle tervetulleita, joten sisään vaan.
Paikalla olikin erittäin mukava henkilökunta ja Hukka tietysti sulatti kaikkien sydämet samantien kiipeämällä kaikkien syliin häntä heiluen.
Jutustelimme siinä hetken ja sain hyvät vinkit alueesta ja vähän muualtakin.
Lähdin kävelemään rantaa kohti ja siitä vasemmalle jonne polku lähti.
Jonkin matkan päässä piti olla lossi, jolla olisi päässyt pienen lätäkön yli ja sen toisella puolen tulipaikka. Mutta en lossille saakka päässyt, koska metsässä oli niin märkiä kohtia että päätin kääntyä ympäri koska vielä näin alkumatkassa oli kengät ja sukat kuivat.
Tai ei tarvinut ihan samaa reittiä palata. Mutta jokatapauksessa palasin luontokeskuksen rantaan ja lähdin rantaa toiseen suuntaan.
Kesällä varmasti tosi kiva vaikka eipä se nytkään miltään huonolta näyttänyt
Polku oli leveää ja hyväkulkuista. Kiva käppäillä.
Kartalta olin katsonut että varsinaista ympyräreittiä ei ehkä olisi, mutta luontokeskukselta kerrottiinkin, että yhteen kohtaan on rakennettu silta, joten nyt pääsee hyvän ympyräreitin.
Ja silta olikin tukeva ja reilun kokoinen. Eikä ollenkaan liukas jalkojen alla vaikka siltä näytti.
Matka jatkui pienen harjun päällä
Ja pian tulin Eerikkilän urheiluopistolle. Hyvin merkitty reitti kulki rantatietä pitkin.
Hetken päästä kuitenkin sukellettiin taas metsään jota oli edelleen mukava käppäillä.
Aika loppupuolella oli laavu, johon pysähdyttiin syömään eväät.
Jatkettiin vielä matkaa ja tultiin sudenkuopalle. Tämä oli ollut käytössä muistaakseni vielä 1900-luvun alussa ihan oikeana susipyydyksenä, mutta nykyään lähinnä pelkkä kuoppa.
Jos ei siinä olisi ollut pientä aitaa ympärillä ja kuopasta kertovaa kylttiä, ei sitä ehkä olisi miksikään historialliseksi pyyntikuopaksi arvannut. Sen verran kasvoi heinää ja horsmaa...
Sitten vielä loput sadat metrit pitkoksia pitkin ja lopulta oltiin takas autolla.
Olihan tämä ehkä kuitenkin vähän lyhyt sellaiseen kokopäivän retkeilyyn, mutta ihan vaan ulkoiluun oikein sopiva lenkki.
Tarkempi kartta alueesta löytyy TÄÄLTÄ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti