Riisitunturi - Riisin Rääpäsy vol 2

Koska parin päivän takainen huonossa kelissä kuljettu Riisin Rääpäsy jäi vähän mieltä kaivelemaan, päätin lähteä sinne uudestaan. Ja kyllä kannatti!
Keli oli aurinkoinen mutta tuulinen ja vähän aprikoin varustusta, että tuleeko tunturissa kylmä vai ei.
Kannoin lumikengätkin varmuuden vuoksi mukana, sillä kova tuuli voi kimnostaa polut helposti umpeen ja silloin on hyvä tallustella lumikengillä.
No, alkumatkan metsäpolut oli kuitenkin hyvin kuljettavissa tavallisilla talvikengillä.

Mitä ylemmäksi kiivettiin ja mitä vähemmän oli puita niin sen enempi olikin sitten lunta kinostunut.
Aloitin jatkuvan rumban, laita lumikengät jalkaan, kävele 50 metriä ja ota lumikengät pois. Kävele 50 metriä ja laita taas lumikengät jalkaan jne... Oli älytöntä, mutta heti kun oli hyvä tallattu polku, oli helpompi kävellä tavallisilla kengillä ja sitten taas kun oli lunta kinostunut, oli paljon helpompaa kävellä lumikengillä. Koirille tuntui olevan ihan sama oliko lunta paljon vai ei. Hanki kannatteli niitä juuri ja juuri. Minua ei.

Kun pääsin lähes puuttomalle alueelle, niin jopas alkoi näkyä upeita maisemia!

Katsoi mihin suuntaan vaan, niin näkymät oli huikeat! Ja tää keli... Nyt suosi! Ja vaikka jonkun verran tuuli, ei se sitten ollutkaan niin kylmä mitä ennakkoon pelkäsin. Eli hyvin tarkeni taukojakin pitää.

Oli oikein hyvä reitti enkä enää ihmettele miksi tätä niin kovasti kehutaan.
Onneksi lähdin tänne uudestaan. Ja kyllä, voin suositella!
Nyt vaan itsekin pitää päästä tänne uudestaan ja veikkaan, että erityisesti ruska-aikaan täällä on ihan julmetun hienoa!

Ja tästäkin tarkemmat speksit luontoon.fi-sivuilla eli TÄÄLLÄ

Pieni Karhunkierros

Juumassa sijaitseva Pieni Karhunkierros on vähän niinkuin aina käytävä kokeilemassa jos Rukalla on.

En muista monesko kerta tämä minulle on, mutta en silti vielä koskaan ole kiertänyt koko reittiä joka on 12km pitkä. Yleisimmin olen kulkenut lähtöpisteeltä Myllykoskelle ja sieltä takaisin.
Tällä kertaa pääsin sentään jo vähän pidemmälle, Siilastuvalle saakka. Matkaa edestakaisin tuli noin 7km ja se oli oikein sopiva päiväretki.

Luntahan oli huhtikuun alussa vielä ihan reippaasti (olin täällä 8.4.19), mutta polut hyvin tallattuja ja tämän pystyi kulkemaan ihan tavallisilla talvikengillä. Tosin suosittelen nastakenkiä jos tänne kevät-talvella lähtee. Muutama jyrkempi nousu oli aika helppo kavuta kun ei tarvinut jännittää kenkien lipsumista.

Myllykoskelle saakka reitti oli tuttu mutta silti kiva käveltävä. Useampikin porukka tuli vastaan ja tästä reitistä voisikin sanoa, että tämä on ehkä Oulangan Nuuksio. Et koskaan ole siellä yksin :)

Myllykosken jälkeen päätin lähteä jatkamaan matkaa kohti jyrävänkoskea.

Reitti jatkui erittäin helppokulkuisena. Nyt ei enää ihmisiä näkynyt, sillä yleensä suurin osa putoaa reitiltä pois ensimmäisen tulipaikan kohdalla. Nyt saattoi vaikuttaa myös se, että olin liikenteessä vasta reilusti puolen päivän jälkeen.

Aallokkokoski oli kyllä vaikuttava näky. Ja kosken kuohun kuuli hyvän matkaa ennenkuin mitäänn edes näki.
Ja sitten kun näki, yllätyin huikeista maisemista. Olinkin aika korkealla.

Matka jatkui ja lähti pian laskemaan jyrkästi alaspäin.
Häkä odottelikin pian meitä alhaalla mutta sen sijaan Kipinä jäi turvaamaan selustan ja tuli hyvän matkaa minun takana. No, alas päästiin ja hetipian tultiikin siilastuvalle.

Olipa kiva paikka syödä eväitä. Pari talitinttiä tuli kärkkymään herkkupaloja, mutta koirat ei tuntunut millään ymmärtää, että kaiteen päälle laitetut muruset oli linnuille eikä heille. (Heillä oli ihan omat eväät matkassa)

Keli oli sen verran kehno, että päätin lähteä samaa reittiä takaisinpäin, vaikka tästä nyt olisi helposti jatkanut matkaa eteenkin päin. Ehkä sitten seuraavalla kerralla...
Mutta siinä jyrkässä mäessä, joka nyt mentiin ylöspäin, tuli kuukkeli visertelemään minulle.
Kaivoin repusta koirien nameja, kun ei enää ollut muuta. Murustin niitä käteeni ja tarjosin oksalle.
Taas koirat oli sitä mieltä, että HEIDÄN nameja ja kiehnäsivät siinä jaloissani.
Hätistelin niitä vähän sivummalle ja hetken päästä kuukkeli alkoikin tulla lähemmäksi.
Melkein pidätin henkeä ja kohtahan se tapahtui. Kuukkeli lensi kämmenelle, otti nopeasti namin ja lensi lähioksalle syömään. Huh! Olipa kokemus! Ja sitten se tuli uudestaan ja uudestaan. Minulla melkein kädet tärisi, yritin kaivaa puhelinta että olisin saanut tilanteen ikuistettua mutta en ihan onnistunut. Mutta oli kyllä hieno kokemus!

Matka jatkui ja yhdessä risteyksessä ajattelin lähteä oikomaan, eli jättäisin myllykosken väliin ja kiertäisin sen toista kautta. Lähdin seuraamaan kelkkauraa.
Kipinä löysi kuusen alta aarteen, mutta en antanut syödä sitä.
Joku, ehkä varis tms. oli päässyt hengestään.

Pian olinkin taas autolla. Reilu pari tuntia sain kulumaan ja melkein 7km tuli taas talsittua.
Voin suositella.

Ja jos kiinnostaa, niin tarkemmat speksit reitistä TÄÄLLÄ

Valtavaaran huiputus 2019

Jos viettäisi Rukalla vain yhden päivän, kävisin ehdottomasti kävelemässä Valtavaaran huiputuksen.
Se on minun ehkä koko pohjoisen suomen ehdoton suosikki. Jos niitä voi järjestykseen edes laittaa.
Jokatapauksessa kun Saaruan P-paikalta lähden, niin pieni kutkuttava ja odottava fiilis aina on.
Luvassa oli puolipilvinen ja lämmin päivä. Eväät reppuun ja mars matkaan.

Saaruan P-paikka oli jo vähän kurainen ja vetinen kun tosiaan lämmintä oli auton mittarin mukaan 7 astetta.
Tämäkin reitti on hyvin opastettu ainakin nykyään. Ihan ensimmäisen kerran kun tänne kolme vuotta sitten kapusin, en löytänyt reitin virallista alkua ja harhailin vaan metsässä eteenpäin. Mutta kun tietää minne on menossa, niin perille löytää kyllä.

No, mutta nyt oli reittimerkit uusittu ja ensimmäinen puoli tuntia on ihan pelkkää nousua.
Eli heti alkuun retkeilijästä luulot pois.

Noin puolen tunnin nousun jälkeen saa vähän hengähtää. Ja viimeistään tässä vaiheessa on syytä keventää vaatetusta. Toki sen olisi voinut tehdä jo aiemminkin...

Tässä risteyskohdassa oli huikea fiilis, tuolla kaukana se näkyy! Palovartijan maja. Eli keskelllä kuvaa, pienen lumikasan päällä ihan pienen pieni tumma piste.

 Tästä seuraavaksi polku jatku ensin alamäkeen ja sen jälkeen pitkään suht tasaista. Helppo kulkuista.

Täällä vähän aukeammalla kohdalla oli tosi paljon erilaisten eläinten jälkiä.

Nämä kaksi seuraavaakin näkyi tosi usein...

No, melko pian tultiin huipun juurella sijaitsevalle kodalle. Siitä kulkee hiihtoladut joten suksimallakin tänne on helppo tulla.
Siitä oli kohtuullisen jyrkkää nousua jokunen kymmen metri ja AH, sitten olinkin perillä!!

Keli oli todella lämmin ja mikä huikeinta, huipulla ei tuullut ollenkaan. Keli oli täysin tyyni jota se todella harvoin tunturissa on. Toppatakki piti riisua ja ihan vaan istuskella ja fiilistellä. Ai että mä tykkän tästä paikasta <3

Saatiin seuraksi myös kuukkeli! Yllättävä vähän olen sitä pohjoisessa tavannut. Tai sitten en vaan ole osannut siihen reagoida.
Siitähän sanotaan, että se seuraa kulkijaa ja kerjää eväitä. Ja usein ne tulevat hakemaan ruokaa ihan kädestäkin.
No nyt tämä ei tullut kädelle saakka, mutta ihan parin metrin päästä tolpan nokasta se tuli reissumiestä hakemaan. Jotenkin symppis lintu.

No sitten kun maltoin jatkaa matkaa, niin reitti lähti loivasti alaspäin ja ihan kymmenessä minuutissa oltiinkin jo kaukana huipusta.

Pysähdyttiin toviksi lammen rannalla olevalle laavulle, jossa Kempeleläinen pariskunta oli laittanut tulet. Vaihdettiin muutamat sanat ja me jatkettiin matkaa.
Nopeasti tultiin polkujen risteyskohtaan ja siitä tuttua polkua takas autolle.
Kilometrejä tulee aika vähän, mutta korkeuseroja on sen verran, että kyllä tuolla hiki tulee.
Olihan taas huikean hyvä reissu!

Tarkemmat speksit reitistä TÄÄLLÄ