maanantai 21. tammikuuta 2019

Suomiehen luontopolku, Hyvinkää

Joskus netissä surffatessa ja etsiessä uusia lähireittejä törmäsin hyvinkäälle rakennettuun suomiehen luontopolkuun. Pituutta tällä reitillä ei ole kuin alle 3km, mutta aikaa saa kulumaan helposti tunnin.
Koirien kanssa (vaikka isommallakin porukalla) voi hyvin tänne lähteä, sillä näkyvyys on hyvä.
Parkkipaikka ei ole mikään iso, joten ahdasta tulee helposti.
Mutta paikka on kyllä etenkin lumettomana aikana varsin erikoinen joten ehdottomasti kannattaa käydä. Ja jos siellä on ihmisiä ruuhkaksi asti, niin koirien kanssa pystyy väistämään sivummalle helposti.









Retkipaikan sivuilla kuvaus tästä paikasta, voit lukea TÄÄLTÄ

Torronsuo

Syyskuun lopussa tuli käytyä vihdoin Torronsuon kansallispuistossa.
Vihdistä ajomatkaa tulee kuitenkin kohtuullisesti, olikohan jotain reilut 60km/suunta.
Parkkipaikka oli ihan reilun kokoinen, mutta autoja oli tosi paljon.
Ei niin oltu perillä reittivalinnasta ennakkoon vaan katseltiin opastaulua suon reunalla ja lähdettiin kulkemaan pitkoksia eteenpäin.
Ja niitä pitkospuitahan sitten riitti... Suolla kun oltiin.
Se hyvä pitkostetussa reitissä on, että aika hankalaa on eksyminen. 

Koirien kanssa ei kyllä mitään miellyttävää silloin kun porukkaa tulee kokoajan vastaan.
Koska kuljettu reitti ei ollut rengasreitti, niin porukkaahan tuli sitten vastaan lähes kokoajan.
Mutta kun päästiin "perille" ja lähdettiin takaspäin, niin eipä porukkaa enää niin paljoa tullutkaan.

Maisemat oli kyllä hienoja ja varsinkin ruskan värit upeita. Ehdottomasti kannattaa ainakin sen kerran käydä, mutta kovin suuren koiralauman kanssa en niin suosittele.




















torstai 10. tammikuuta 2019

Melkutin

Lokakuun alussa lähdin yhteen ehkä mieluisimmista "lähireiteistä". Melkuttimelle. Tarkoituksena kiertää Iso-Melkutin.
Tämän reitin olen kiertänyt varmaan nyt 3 tai 4 kertaa, mutta sinne voi mennä aina uudestaan ja uudestaan. Pituutta sopivasti ja koska suurimmaksi osaksi kuljetaan ihan järven vierestä, niin maisematkin on kauniit. Autolle löytyy helposti parkkis ja siellä on joka kerta ollut muitakin. 


Olen joka kerta kiertänyt reitin "vasemman kautta" ja niin tälläkin kertaa.


Keli oli upea ja syksyn värit loistivat




Myös tämä reitti on niin hyvin merkitty, ettei täällä pääse eksymään




Järven keskellä on pieni harju



Iso-Melkuttimen ja Vähä-Melkuttimen välissä on komea silta


Ja järvi oli tyyni, mieli lepäsi


Järvihän on huippukirkas ja siellä käy paljon sukeltajia treenailemassa


Selfie Kipinän kanssa


Länsipään tulipaikka on upea



Lämpöisemmällä kelillä voisi lähteä kahlailemaan
Häkän mielestä olisi voinut nytkin







Upea keli, mutta silti kohtuullisen vähän porukkaa tällä kertaa




Jos olet menossa ja kaipaat lenkkikaveria, niin hihkaise. Tulen mielelläni!
Tarkemmat speksit melkuttimesta TÄÄLLÄ

Liesjärven kansallispuisto - Hyypiön reitti

Liesjärven kansallispuistossa on useampia reittejä ja nyt oli vuorossa Hyypiön reitti. Mutta koska sen pituus oli alle 3km, niin lähdettiin Kopinlahden P-paikalta ja saatiin koko reitille mittaa puolet lisää. Ja silmänruokaa huikean paljon enemmän. 


Tämän reitin alku on erittäin helppokulkuista. 



Varsinainen hyypiön reitti kulkee oikeastaan koko matkan metsäpolkua.
Kohtuullisen hyvin merkitty, eikä eksymään pääse.


Puolivälissä tulee pieni nousu ja sen päällä ihan kivat maisemat



Reitin lopulla, Pirttilahden pysäköintialueella pidettiin pieni tauko.
Vähän juotavaa ja pätkis-kakkua napaan ja matka jatkui.






Alu- ja loppupätkä kuljettiin kahden järven keskellä komeaa harjua pitkin.


Siellä täällä oli jo jäätyneitä kohtia




Kaikkinensa ihan kiva ja tänne täytyy tulla toistekin. 
Liesjärven kartta löytyy TÄÄLTÄ