keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Lohja - Karkalin luonnonpuisto

Joulukuisena sunnuntaina lähdin ajamaan Lohjalle, Karkalin luonnonpuistoon.
Paikalle löytää helposti kun laittaa naviin osoitteeksi Karkalintie 1035, Lohja (tai Karjalohja)
Luontoon.fi-palvelusta olin jo aiemmin tutkaillut karttaa ja reittiä ja monesti ajatellut, että tuonne joskus. No nyt oli se joskus.


Vihdistä on jonkinverran ajamista, mutta väliäkös hällä, kun ei ollut mihinkään kiire.
Tilava parkkipaikka löytyi helposti.

Yhdestä nurkasta lähti hyvin merkitty polku ja suuntasin sinne.
Hiljaista oli, kun ei autoja ollut muita joten koirat irti ja liikkeelle.

Alkumatkasta sukellettiin metsään, helppokulkuiselle polulle.

Välillä pitkospuita


Alkumatkasta ohitettiin pieni lähde




Ajankohta tälle retkelle oli erinomainen. Keli mitä mainioin, mutta kaikenmaailman öttiäiset olisi jo talviunilla. Jokunen satametriä kuljettiin vähän leveämpää väylää


Kuka lie nakertanut runkoja alaosista



Ainakin joku käy hoitamassa näitäkin polkuja. Helppo ihmisen (ja koirien) kulkea :)


Vielä ei ollut järvessä jäätä







Joku myrsky iskenyt tähänkin metsään joskus





Yhdessä kohtaa oli aukea paikka, luontoon.fi-sivustolta selviää, että tällä alueella on ollut asutusta 1500-luvulta lähtien ja näillä hoodeilla on laidunnettu karjaakin. 


Joissain kohdissa oli pitkospuilla hienoinen kuura ja aikas lipakkaa


Loppumatka autolle kuljettiin taas leveämpää väylää


5.3 kilsaa ja reilu tunti. Voin suositella. Ihan kiva lenkki.
Tosin kuulemma paljon käärmeitä kesäaikaan.


Tarkemmat speksit luontoon.fi-sivustolta TÄÄLTÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti