Se on minun ehkä koko pohjoisen suomen ehdoton suosikki. Jos niitä voi järjestykseen edes laittaa.
Jokatapauksessa kun Saaruan P-paikalta lähden, niin pieni kutkuttava ja odottava fiilis aina on.
Luvassa oli puolipilvinen ja lämmin päivä. Eväät reppuun ja mars matkaan.
Saaruan P-paikka oli jo vähän kurainen ja vetinen kun tosiaan lämmintä oli auton mittarin mukaan 7 astetta.
Tämäkin reitti on hyvin opastettu ainakin nykyään. Ihan ensimmäisen kerran kun tänne kolme vuotta sitten kapusin, en löytänyt reitin virallista alkua ja harhailin vaan metsässä eteenpäin. Mutta kun tietää minne on menossa, niin perille löytää kyllä.
No, mutta nyt oli reittimerkit uusittu ja ensimmäinen puoli tuntia on ihan pelkkää nousua.
Eli heti alkuun retkeilijästä luulot pois.
Noin puolen tunnin nousun jälkeen saa vähän hengähtää. Ja viimeistään tässä vaiheessa on syytä keventää vaatetusta. Toki sen olisi voinut tehdä jo aiemminkin...
Tässä risteyskohdassa oli huikea fiilis, tuolla kaukana se näkyy! Palovartijan maja. Eli keskelllä kuvaa, pienen lumikasan päällä ihan pienen pieni tumma piste.
Täällä vähän aukeammalla kohdalla oli tosi paljon erilaisten eläinten jälkiä.
Nämä kaksi seuraavaakin näkyi tosi usein...
No, melko pian tultiin huipun juurella sijaitsevalle kodalle. Siitä kulkee hiihtoladut joten suksimallakin tänne on helppo tulla.
Siitä oli kohtuullisen jyrkkää nousua jokunen kymmen metri ja AH, sitten olinkin perillä!!
Keli oli todella lämmin ja mikä huikeinta, huipulla ei tuullut ollenkaan. Keli oli täysin tyyni jota se todella harvoin tunturissa on. Toppatakki piti riisua ja ihan vaan istuskella ja fiilistellä. Ai että mä tykkän tästä paikasta <3
Saatiin seuraksi myös kuukkeli! Yllättävä vähän olen sitä pohjoisessa tavannut. Tai sitten en vaan ole osannut siihen reagoida.
Siitähän sanotaan, että se seuraa kulkijaa ja kerjää eväitä. Ja usein ne tulevat hakemaan ruokaa ihan kädestäkin.
No nyt tämä ei tullut kädelle saakka, mutta ihan parin metrin päästä tolpan nokasta se tuli reissumiestä hakemaan. Jotenkin symppis lintu.
No sitten kun maltoin jatkaa matkaa, niin reitti lähti loivasti alaspäin ja ihan kymmenessä minuutissa oltiinkin jo kaukana huipusta.
Nopeasti tultiin polkujen risteyskohtaan ja siitä tuttua polkua takas autolle.
Kilometrejä tulee aika vähän, mutta korkeuseroja on sen verran, että kyllä tuolla hiki tulee.
Olihan taas huikean hyvä reissu!
Tarkemmat speksit reitistä TÄÄLLÄ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti