Repovesi

Helatorstaina oli mahtava keli ja monta vapaapäivää, joten oli aika pakata teltta ja rinkka ja suunnata maastoon.
Repovedellä en ollut aiemmin käynyt joten nyt oli sen vuoro.
Jonkin verran taustatyötä tein luontoon.fi sivuston kautta ja suunnitelmissa kulkea kaakkurinkierros 1 tai 2 yön taktiikalla. Tuo oranssi reitti, 26km. Lähtö Lapinsalmesta.

Ajoin paikalle keskiviikkona ja sain auton hyvin parkkiin.
Rinkka kyytiin ja menoksi. Huh, kuinka se painoikaan taas pitkästä aikaa.

Keli oli uskomattoman hieno, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta mutta hellettä ei sentään ollut, joten mukava kulkea.

Alun reipas puoli kilometriä oli varsin helppokulkuista sorastettua tietä joka johti upealle riippusillalle.

Maisemia katsellen siirryttiin sillan toiselle puolen ja samalla lähdettiin juurakkoista ja kivikkoista polkua kohti katajavuoren huippua.
Matkaa oli alle kilometri, mutta huipulle noustiinkin sitten melkoisen jyrkästi rappusia pitkin.

Kiivetessä syke nousi ja hiki virtasi. Ja ensimmäisen kerran jo mietin, että mitähän tuli taas tehtyä ja mihin lähdettyä. Huoh.
Mutta huipulla rinkka pois selästä hetkeksi ja juomatauko sekä maisemien ihastelu. Ja ei muutakun eteenpäin.

Olisihan tämä voinut helppokulkuisempaakin olla, mutta ei ollut. 
Painavan rinkan ja hihnoissa kulkevien koirien kanssa taisi muutama kirosana lentää.

Ensimmäinen 2,5km oli kuljettu ja pääsin takaisin sorastetulle reitille hetkeksi. Ihan vaan hetkeksi.
Mutta se vaikutti samantien mielialaan ja johan oli taas askel kevyttä kulkea.

Järven vierustaa kulkiessa ei kivikot juuri haitanneet. Nyt oltiin asian ytimessä.

Katajajärven pienen tulipaikan luona pidin taas juomatauon ja sen jälkeen kuljettiin jälleen sorastettua tietä aina Kuutinkanavalle saakka.

Hieno paikka jonne olisi voinut jo laittaa teltankin pystyyn, mutta en vielä malttanut. Pidettiin vain ruokatauko ja jatkettiin vielä matkaa.
Mietin että Karhulahteen kävelisin ja siellä yöpyisin.

Joten lähdettiin taas kulkemaan. Mutta tällä pätkällä otettiinkin taas naisesta mittaa ja oli nousua ja laskua, kivikkoa ja juurakkoa. Ja vielä kun kuljettiin kalliolla, niin mielessä kävi monesti, että pitää katsella jalkoihin kyiden varalta.

Kyitä ei onneksi näkynyt, mutta askel jo painoi ja saavuttiin pienelle Kuutti-tulipaikalle.
Aloin katsella ympärille, josko teltan levittäisi siihen, mutta paikalla ollut toinen retkeilijä vinkkasi viereisen niemen nokassa olevasta hiukan paremmasta alueesta, joten suunta sinne.
Ja niinhän se olikin. Päätin että tämän päivän käppäilyt sai riittää ja laitoin leiriä pystyyn.

Riipparissa oli mahtavaa köllötellä ja syödä karkkia ja nautiskella elämästä.
Tuli todettua, että kuukautta aiemmin ostettu riippumatto oli lunastanut paikkansa rinkassa. 
Välillä käytiin niemen toisella reunalla istuskelemassa ja fiilistelemässä ja sitten taas välillä ihan vaan oltiin. Ihan parasta.

Väsy alkoi hiipiä ja oli aika siirtyä teltan uumeniin. Kipinä sinne oli menossa ensimmäisenä ja hyvä että vetoketjua sai auki kun se jo nukkui omalla makuupussillaan.
Kaivauduin omaani ja totesin että kylmä ei ainakaan ole.
Eikä aikaakaan kun oltiin jo untenmailla.

Koska mentiin ajoissa nukkumaan, niin heräiltiin myös ajoissa. Olikohan kuuden kieppeillä kun alkoi uni riittämään ja pikkuhiljaa heräiltiin. Olihan hyvät unet.

Aamupalaa rauhakseltaan ja siitä pikkuhiljaa leiri kasaan ja taas matkaan. 

Tein päätöksen lähteä vähän oikomaan aikomaani kaakkurin kierrosta ja jättää korpinkierroksen kokonaan menemättä. Sen sijaan oikaista kohti mustalamminvuoren näkötornia.
Koska se sijaitsi korkealla kalliolla, niin kiivetähän sinne piti. 
Mutta nyt päätin laittomasti päästää koirat irti niin olihan kiipeäminen meille kaikille helpompaa ja myös huomattavasti turvallisempaa.
Huipulta avautui jälleen upeat maisemat, mutta en uskaltanutkaan kiivetä näkötorniin ylös saakka. Ärsytti hiukan.

Matka jatkui kalliolta alas ja molempiin kantapäihin oli tullu rakot. Voi perse!
Hissukseen kuljin polkuja ja aloin miettimään reissun keskeytystä. Samalla kun katselin myös Kipinää... 12v jolla sydänlääkitys. Näytti siltä, että koville otti silläkin.

Saavuin autotielle ja pidin tuumaustauon. Päätin luovuttaa ja lähteä kulkemaan hiekkatietä kohti kuutinkanavaa.
Ehkä noin parin kilometrin jälkeen tultiin siihen kanavalle jossa pidettiin vesipullojen tankkaustauko. Samalla kaivoin rinkasta rakkolaastarit kantapäihin ja kyllä, molemmissa kantapäissä oli ihan kunnolla nahat lähteny ja olihan ne ilkeän tuntuiset.

Muitakin kulkioita alkoi näkyä ja käppäilin helppokulkuista sorastettua polkua kohti katajajärven tulipaikkaa.
Sitä samaa, jossa edellisenä päivänä pidettiin pieni juomatauko.

Nyt oli aika pitää lounastauko.

Tämä oli viihtyisä taukopaikka ja kokoajan porukkaa vaan tuli enemmän ja enemmän.
Suurin osa ihan vaan päiväretkeilijöitä.

Pitkän ruokatauon jälkeen jatkettiin polkua kilometrin verran ja hyvänen aika kun vastaan tulikin kokoajan porukkaa.
Pahimmillaan oli toistakymmentä ihmistä yhdessä jonossa. 

Sitten yhdessä kallion vierustaa kulkevan polun kohdalla ehdin viime hetkellä tajuta mitä Häkä ja Hukka olivat huomanneet. Yhden pienen puunrungon vierellä oli kuin olikin käärme. Hyi stana!
Säikähdin ihan pirusti. Otettiin pari askelta taakse ja käärme hävisi näkyvistä. Koirat kireässä hihnassa jatkettiin nopeasti matkaa. Huoh.

Tultiin risteyskohtaan josta olisi voinut lähteä sitä julmetun hankalaa polkua kohti katajavuorta, mutta koska vaihtoehtona oli oikein hyvä ja helppokulkuinen soratie kohti lapinsalmen tulipaikkaa, niin en miettinyt kahta kertaa.

Tulipaikka oli upea ja sain rinkan pois ja koirat pääsi uimaan.
Porukkaa ei ollut siinä ihan mahdottomasti, mutta kaikenlaisia kulkijoita siinä silti näki. Joku oli kävellen, joku veneellä ja kanooteillakin suhattiin siinä vieressä. Mikäs tässä oli taas ollessa kun ei ollut kiire minnekkään.

Mutta kun jatkettiin riippusillalle, niin siinä pitikin nyt hetki odotella vuoroa, koska ruuhkaa oli...
Ja viimeinen vajaa kilometri kuljettiinkin niin että ihan kokoajan tuli vastaan ihmisiä.
Nyt tiedän mitä repoveden ruuhkat tarkoitti. Yök!

Pian tultiin alkupisteelle ja parkkipaikalle. Joka olikin sitten todella todella täynnä.

Vielä viimeinen kuva ja sitten autolle

Periaatteessa oli ihan huikea vuorokausi, olen iloinen että lähdin, mutta vähän harmitti kun en ollut osannut varautua noin raskaaseen kulkemiseen. Ehkä olisi voinut valikoida reitin vähän toisella tapaa.
Mutta hienoja paikkoja ja voin kyllä suositella yön yli retkille.
Syksymmällä voisin koittaa vaikka uudestaan.

Paluumatkalla ajoin kimolan kanavan ohi (ajoin kyllä jo tulomatkallakin) ja koska kiirettä mihinkään ei ollut ja keli mitä parhain, niin pidettiin jätskitauko.
Siinä olikin iso taukopaikka ja porukkaa reippaasti.
Kävelin koirien kanssa alas kanavalle katsomaan kuinka veneet siirtyi kanavassa. Olihan hienoa.

Tämmöinen reissu tällä kertaa.

Lisää repovestä TÄÄLLÄ