Riisin Rääpäsy

Lokakuun alussa äkkilähtö Rukalle ja sunnuntain piti olla puolipilvinen päivä. Aamusta oli sumua, mutta säätiedoituksien mukaan puolilta päivin piti kirkastua. 
Olin matkassa äitini kanssa ja ajattelin, että tämä olisi viikon paras päivä lähteä Riisitunturille. Hän ei ole siellä koskaan ollut ja koska erinäisiä sairauksia löytyy, niin kävely jyrkille tuntureille ei onnistu. Riisi olisi siis ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Pakattiin kunnolla eväitä matkaan ja mitään aikataulua ei ollut, eli ihan vaikka metri kerrallaan ja huilitauko ja sitten taas metri. 

Päästiin kuitenkin useita kymmeniäkin metrejä kerrallaan mutta koska heti alkumatkasta oli jo niin ihmeellisiä puita joita piti kokoajan pysähtyä kuvaamaan niin eipä ollut hätä päivää.

Puuraja häämötti eikä sumun hälvenemisestä ollut merkkejäkään. Hemmetti.
Päästiin ylös tunturin huipulle jossa alkoi tuulemaan ihan reilusti.
Pipo ja hanskat tuli kaivettua tässä vaiheessa repusta.

Minua kyllä harmitti ihan vietävästi ettei sumu hälvennyt missään vaiheessa. Olisin todella halunnut että äitini olisi saanut nähdä ne huikeat maisemat joita täältä olisi silmän kantamattomiin.
Hyvä ettei minulla itku tullut. Monen monta kirosanaa pääsi kyllä...

No, jatkettiin matkaa tuvalle saakka pikkuhiljaa jossa pidettiin evästauko.

Tuvan viereen oli rakennettu uusi hieno ja tilava grillikatos, jonne mahtui useampi seurue. Hienoa! Se oli rakennettu siten, että yksi seinä oli täysin umpinainen, kahdella seinällä oli ikkunat ja yksi seinä oli täysin avoin. Ja siinä oli grilli. Sisällä oli sen verran porukkaa ettei kuvaa kehdannut ottaa.
Mutta yhdellä seinustalla ulkopuolella oli hyvä leveä penkki johon me "leirydyttiin".
Siinä oli hyvä koirallisten evästää rauhassa.

Matka jatkui ja pian saavuttiinkin takaisin autolle. Rääpäsy kävelty noin kolmessa tunnissa. Itseä harmitti ihan sikana, mutta äiti sai onneksi paljon kokemuksia ihan vaan omituisista puista. 
Laitoin koirat autoon ja piipahdettiin juuri rakennettuun Tykky-eräkahvilaan joka on siis rakennettu siihen parkkipaikan kupeeseen.
Törkeän kalliit munkkikahvit, mutta onpahan ainakin korona-aikana tuettu pienyrittäjää. 
Eli 2 kahvia ja kahdet munkit, 12€ yhteensä. huh huh...

Paluumatkalla sentään nähtiin muutama poro metsässä :)

Riisin Rääpäsy sopii hyvin huonokuntoisillekin. Mutta olen joskus aiemminkin sanonut, että kannattaa mennä vain hyvällä säällä... niinpä.

Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto, Kärjenkallion lintutorni

Yksi pohjoismaiden suurimmista lintutorneista löytyy Puurijärvi-Isosuon kansallispuistosta. Kärjenkallion lintutorni.
Ja jos on lähellä, niin kannattaa piipahtaa ihan vaan vaikka pienen jaloittelun kannalta.
Parkkipaikalta matkaa alle kilometri suuntaansa. 
Ensimmäiset noin 400 metriä on leveää ja hyväkuntoista esteetöntä hiekkatietä joka johtaa lintulavalle.
Aurinkoa vasten ei puhelimella oikein hyvää kuvaa saa, mutta tuossa lavalla pörräsi kymmeniä sudenkorentoja. Ne istuskeli siinä kaiteilla mutta lähelle eivät päästäneet kun lensivät sivummalle. Mutta paljon niitä oli. Hauskaa!

Tämän jälkeen lähtee alamäkeen polku. Joka johtaa lehmälaitumelle. Portista sisään ja toisesta ulos. Rätinästä kuuli, että langoissa on sähköt päällä, joten koirien kanssa oli oltava varovainen.

Lintutorni sijaitsi metsäsaarrekkeessa ja ensin luulin tulevani sinne yksin, mutta olihan siellä ylhäällä pari pariskuntaa.
Jätin taas koirat alas puuhun kiinni ja kiipesin torniin. 
Yllättävän hyvin pääsin ylös, vaikka vähän jännitin että alkaako jalat tutisemaan.

Kyllä sieltä hyvin näki pitkälle suolle ja järvelle. Ja kun kelikin oli ihan huikea niin olisihan siellä ylhäällä viihtynyt pidempäänkin.
Mutta koirat odotteli alhaalla (ihan hiljaa) joten palasin alas ja käveltiin takaisin autolle.

Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna vietin mökkiviikonlopun Sastamalassa ja karttaa tutkiessa huomasin, että Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto olisi ihan kotimatkan varrella.
Olen monesti tutkinut luontoon.fi-sivustolta paikkaa ja todennut, ettei siellä ole kuin pari lyhyttä reittiä, joten sitä varten ei vihdistä kannata sinne ajaa. Mutta nyt oli oivallinen tilaisuus piipahtaa pienellä ulkoilulla.

Ensimmäinen lyhyt reitti oli reilu 2km:n luontopolku pitkoksia pitkin suolla. Ensimmäinen haara tuli lähes heti ja toki piipahdin Mutilahti-lintutornille. 
Koirat kiinni tornin tolppaan ja itse kiipesin ylös. Mutta ei siinä ollut mitään näkemistä (ilman kiikareita) joten alas ja takaisin pitkoksille.

Seuraava piipahdus tuli taas aika pian (koska koko reitti on tosi lyhyt)
Käynti Turvesuuliissa joka on turpeen kuivatukseen ja säilytykseen käytetty varastorakennus.
No, piipahdus siinä ja matka jatkui.
Tuli seuraava lintutorni. Siinä oli porukkaa evästelemässä, joten kuvaa en viitsinyt ottaa.
Kiipesin kuitenkin ylös ja taas ajattelin, että kiikarit pitäisi olla.

Matka jatkui ja täällä ymmärsin ehkä hiukan lintuharrastajia. Siellä oli todella kova kaakatus ja todella paljon joutsenia, hanhia, kurkia ja varmaan ties vaikka mitä lintuja. Oli tosi mageen kuuloista.
Ja kun ne lensi, ne lensi tosi matalalla ja koiratkin pysähtyi katsomaan. Oli vaikuttavia ylilentoja.

Harmittavan lyhyt reitti, mutta jos ajelee Huittisten nurkilla, niin kannattaa piipahtaa.

Lisätietoa paikasta TÄÄLTÄ

Sätkenän karhunpolku

Sunnuntaina aamusta satoi vettä reippaasti eikä ulkoilu huvittanut. Mutta puolilta päivin se loppui ja oli aika suunnata jollekkin lyhyehkölle reitille.
Kartalla näkyi lyhyt Sätkenän karhunpolku, 3,5km ja sehän oli juurikin passeli. Sinne siis.

Paikka sijaitsee ihan päätien varrella, Leviltä kun lähtee ajamaan Kittilää kohti niin P-paikka on vasemmalla puolen, ihan muutama kilometri gondoli-risteyksestä kittilän suuntaan.

Merkitty reitti lähtee heti P-paikan reunalta, hyvä polku metsään.
Koska keli oli melko tuulinen, niin veikkasin, ettei ehkä itikoita niin kamalasti olisi. Eikä lopulta ollutkaan. Jokunen toki, mutta ei lähellekään samanlaista parvea kuin edellisenä päivänä koettu.

Metsä oli täynnä mustikoita ja niinhän koirat ja Niki niitä sitten imuroikin. 
Minä tallustelin polkua ja katselin ympäröivää metsää. 
Kaikenlaista sitä huomaakin.

Tämä luontopolku on päässyt aikatavalla rapistumaan eikä opastauluissa aina ihan liikaa infoa ollut.

Polku kiemurteli pitkin ja poikin. Välillä hämmästelin metsän monimuotoisuutta ja minkälaisessa tilassa tämä metsä on. Selvästi huomaa, ettei tässä metsässä ihminen ole liikaa viettänyt aikaa.

Mitään ihmeellistä tällä reitillä ei kuitenkaan ollut, mutta ihan kiva pieni ulkoilureissu

Aikaa saatiin menemään tunti ja matkaa oli 3,4km.
Hauskasti näyttäisi ettei menty luontopolun reittiä pitkin, mutta kyllä me kokoajan polulla pysyttiin