sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Riisin Rääpäsy

Lokakuun alussa äkkilähtö Rukalle ja sunnuntain piti olla puolipilvinen päivä. Aamusta oli sumua, mutta säätiedoituksien mukaan puolilta päivin piti kirkastua. 
Olin matkassa äitini kanssa ja ajattelin, että tämä olisi viikon paras päivä lähteä Riisitunturille. Hän ei ole siellä koskaan ollut ja koska erinäisiä sairauksia löytyy, niin kävely jyrkille tuntureille ei onnistu. Riisi olisi siis ehdottomasti kokemisen arvoinen.


Pakattiin kunnolla eväitä matkaan ja mitään aikataulua ei ollut, eli ihan vaikka metri kerrallaan ja huilitauko ja sitten taas metri. 





Päästiin kuitenkin useita kymmeniäkin metrejä kerrallaan mutta koska heti alkumatkasta oli jo niin ihmeellisiä puita joita piti kokoajan pysähtyä kuvaamaan niin eipä ollut hätä päivää.

Puuraja häämötti eikä sumun hälvenemisestä ollut merkkejäkään. Hemmetti.
Päästiin ylös tunturin huipulle jossa alkoi tuulemaan ihan reilusti.
Pipo ja hanskat tuli kaivettua tässä vaiheessa repusta.




Minua kyllä harmitti ihan vietävästi ettei sumu hälvennyt missään vaiheessa. Olisin todella halunnut että äitini olisi saanut nähdä ne huikeat maisemat joita täältä olisi silmän kantamattomiin.
Hyvä ettei minulla itku tullut. Monen monta kirosanaa pääsi kyllä...

No, jatkettiin matkaa tuvalle saakka pikkuhiljaa jossa pidettiin evästauko.



Tuvan viereen oli rakennettu uusi hieno ja tilava grillikatos, jonne mahtui useampi seurue. Hienoa! Se oli rakennettu siten, että yksi seinä oli täysin umpinainen, kahdella seinällä oli ikkunat ja yksi seinä oli täysin avoin. Ja siinä oli grilli. Sisällä oli sen verran porukkaa ettei kuvaa kehdannut ottaa.
Mutta yhdellä seinustalla ulkopuolella oli hyvä leveä penkki johon me "leirydyttiin".
Siinä oli hyvä koirallisten evästää rauhassa.

Matka jatkui ja pian saavuttiinkin takaisin autolle. Rääpäsy kävelty noin kolmessa tunnissa. Itseä harmitti ihan sikana, mutta äiti sai onneksi paljon kokemuksia ihan vaan omituisista puista. 
Laitoin koirat autoon ja piipahdettiin juuri rakennettuun Tykky-eräkahvilaan joka on siis rakennettu siihen parkkipaikan kupeeseen.
Törkeän kalliit munkkikahvit, mutta onpahan ainakin korona-aikana tuettu pienyrittäjää. 
Eli 2 kahvia ja kahdet munkit, 12€ yhteensä. huh huh...




Paluumatkalla sentään nähtiin muutama poro metsässä :)


Riisin Rääpäsy sopii hyvin huonokuntoisillekin. Mutta olen joskus aiemminkin sanonut, että kannattaa mennä vain hyvällä säällä... niinpä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti