tiistai 14. tammikuuta 2020

Koirille makuupussi

Pitkin syksyä etsiskelin koirille sopivaa makuupussia. Jos vaikka saisin itse kaivautua omaani ja ne omaansa, kun kesän tullen lähdemme telttailemaan.
Suomalaisista nettikaupoista löytyikin erilaisia, mutta ihan järkyttävän hintaisia!
En vaan ole valmis maksamaan koiran makuupussista tässä vaiheessa 80€.
Saattaa olla että joskus olen, mutta ihan vielä tässä vaiheessa en ole. Ja kun kuvittelin, että tarvitsen niitä useamman. Rehellisyyden nimissä voi kyllä olla että ainoastaan Häkä ja Hukka ottavat jatkossa osaa pidemmille vaelluksille ja vanhemmat göötit saavat ehkä tulla vain lähiretkeilyille hyvällä kelillä mukaan.
Eli periaatteessa yksi makuupussi riittäisi mutta tätä en tilausvaiheessa ollenkaan ajatellut.

Niinpä etsin paljon edullisempaa vaihtoehtoa. Ja halpaahan ei suomesta löydy, siispä kiinalaisen nettikaupan kimppuun.
Eikä tarvitse pitkään etsiä, koska kiinasta saa ihan kaikkea. Myös koirien makuupusseja!


Nykyaikana ei vaan enää saa kamalasti mainostaa ostavansa yhtään mitään kiinasta koska se nyt vaan on jo lähes rikollista toimintaa. Pitäisi vaan suosia suomalaista ym.

Halpa makuupussi löytyi, juurikaan liikaa miettimättä tilasin samantien kaksi. Hintaa näille tuli kaikkinensa alle 30€. Siis molemmille yhteensä. Ettäkö suosi suomalaista...? 160€ vs. 30€ hmm...

Tilasin tuotteet vähän ennen joulua ja ajattelin niiden tulevan joskus tammikuussa kun olisin jo saapunut pohjoisen lomareissulta mutta mitä vielä, uuden vuoden viikolla tulikin postin saapumis-ilmoitus että paketti noudettavissa. Melkoisen nopeaa!
Ehdin kuitenkin helposti kotiin ja noutamaan paketin ennenkuin se olisi lähtenyt ties minne.
Eli toimitus kiinasta kesti noin 2 viikkoa. Ei huono.


Avasin paketin ja katsoin heti että oho, onpas iso...
Levitin makuupussin lattialle ja se sai samantien valtaisan suosion. Eivät tyypit sentään kinastelleet siitä, mutta taisivat aavistaa että HE saivat nyt jotain omaa ja mukavaa.


Tähän yhteen mahtuisi kolmekin koiraani heittämällä. Ja vielä jos avaa vetoketjun, niin tästä saa levitettyä varsin hyvän makuualustan johon kaikki neljä koiraakin mahtuu vaivatta.

Pintamateriaali on kiinalaista keinokuitua, sisusta kiinalaista fleeceä, mutta ei tämä niin huonolta vaikuta kuin voisi helposti kuvitella. Päin vastoin. Olen oikein tyytyväinen hankintaani!
Toisen kipaleen laitoin toriin myyntiin ja parissa tunnissa tulikin siitä kaupat. No, halpa kun on...

Ainakin omat koirat näyttävät tämän hyväksyvän. Kun nyt kevät ja kesä tulisi, niin päästäisiin reissuun! Toki olen ajatellut vielä koirille ottaa mukaan oman makuualustankin. Mutta niitä sentään  saa suomestakin halvalla.


5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Moi,

    Retkelle.com on kauppa, josta löytyy ihan suomestakin kohtuuhintaisia koiran makuupusseja.

    https://retkelle.com/tuotteet/koirille/tarvikkeet-koirille/makuupussit/koiran-makuupussi-alcott-explorer-sleeping-bag/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, Kiitos kommentista. Tämä kiinan ostos on ollut ihan sopiva, mutta vilkaisin kauppaa ja pitäisiköhän ostaa koirille oma teltta ;)

      Poista
    2. Moikka,
      Aikamoisella viiveellä vastailen :D
      Jos et ole vielä käynyt ostamassa telttaa, niin saat tästä alennuskoodin 10rtkl2023 kevittämään hankintaa.

      Poista