maanantai 13. tammikuuta 2020

Koirille retkiruokaa - Orijen kylmäkuivattu medaljonki - EI jatkoon

Elokuussa agilityn SM kisoissa oli Orijen-edustaja paikalla tuotteidensa kanssa. Silmäni iskivät kylmäkuivattuihin medaljonkeihin.  Täydellistä vaellusruokaa koirille!
Yhdessä pienemmässä paketissa (175g) on kymmenkunta medaljonkia ja yhteen ateriaan göötin kokoiselle koiralle menisi noin 2-3kpl. (koirani syövät 2krt/pvä)
Tuoteselosteita lukemalla olin tosi innoissani ja tartuin tarjoukseen ja ostin samantien 3 erilaista makua.

Aiemmin jo kokeilin näitä, mutta nyt päätin jakaa kokemukseni eteenkinpäin. Koska lopputuloksena voin sanoa että EN suosittele :)
Onneksi tein kokeilut kotona talven aikana enkä vain luottanut mainostukseen ja säästänyt näitä koirien eväiksi tuleville yön yli reissuille.

No, nyt olis siis tämän pussin vuoro.
Kiekot on todella kevyitä, eli sen suhteen ihan mainio vaellusruoka. Lisäksi ne ovat tiiviitä ja pysyvät melko hyvin kasassa. Mutta kun niitä murentaa, tulee vaikutelma pahvista.




Ohjeen mukaan lisää vain vesi ja odota 5 minuuttia... No en suosittele.
Ensinnäkin yhtä kiekkoa kohti tarvitaan vain 4rlk lämmintä vettä. Mutta eihän noi mitään ime. Laitoin murennettuja kiekkoja astiaan, joten se vesi jää vain lillumaan sinne pohjalle.
Vaikka kuinka käänteli ja sekoitteli, niin viidessä minuutissa ei kyllä tapahdu vielä yhtään mitään.



Aiemmista kokeilusta viisastuneena, jätin nämä yöksi kuppiin, josko aamulla olisi vesi imeytynyt ja koirat saisi syötävää. No melkein oli.


Koska koirat on kaikkiruokaisia, niin annostelin tätä epäämääräistä pahvimössöä niille kuppeihin ja tarjoilin.



Eivät valittaneet, mutta itse en ollut tyytyväinen.
Sillä olin kuvitellut, että nämä imevät vettä "kuin sienet" mutta niin ei tosiaankaan tapahtunut ja jos tarjoilisin näitä vain 5 minuutin liottamisen jälkeen niin veikkaisin että koirat tukehtuisivat siihen kuivaan "pahviin".
Jokatapauksessa itselleni tosi iso pettymys enkä tosiaankaan voi suositella. Harmi...
Mutta onpahan taas kokeiltu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti