22.8.2021
Sunnuntaina tarjottiin säiden puolesta ihan mukavaa keliä. Pilvipoutaa, ei mikään pakkanen mutta ei mikään helle. Huippu ulkoilukeli siis.
Kiersin tämän reitin Häkän kanssa pari vuotta sitten kun palailtiin Haltin vaellukselta, siitä blogipostaus TÄÄLLÄ
Vähän askarrutti tuo Kipinä, että mitenhän se jaksaa, mutta ajattelin, että mennään hissukseen ja pidetään useita taukoja. Eli kunnolliset eväät reppun ja menoksi.
Reitti on kätevin aloittaa luontokeskus kellookkaalta jonne auton saa parkkiin.
Itse tykkään aina vierailla luontokeskuksissa tutkimassa josko olisi jotain ostettavaa tai sitten vain katsomassa näyttelyitä. Kellokkaassa on sekä vaihtuvat näyttelyt sekä ilmeisesti jonkinlainen pysyvä esittely lapista. Ihan mielenkiintoinen.
Mutta siis varsinainen reitti lähti heti luontokeskuksen takaa ja ahneimmat voikin jäädä heti ensimmäiselle evästauolle kuljettuaan parikymmentä metriä. Nyt ei pysähdytty.
Reitin alkuosa on varkaankurun reittiä ja se kiemurtelee lehtometsässä pitkoksia pitkin tehden kokoajan nousua ylöspäin.
Kun saavutaan varkaankurun taukopaikalle, niin siinä voi taas pitää reilumpaakin taukoa joko avonaisella tulipaikalla tai suojaisassa kodassa. Siellä on myös siistit käymälät. Nytkin siinä oli reilusti ihmisiä joten lähikuvat jäi ottamatta.
En malttanut jäädä vielä tähänkään koska matkaa oli kuljettu ehkä pari kilometriä. Joten lähdin loivaa nousua kohti tunturia.
Muistelinkin edelliseltä kerralta että pian alkaa puusto harventua ja maisemat parantua.
Kivikossa on helppo kulkea, sillä sinne on tehty sorapolku. Ja reitin varrella on parikin epävirallista taukopaikkaa jossa kulkijan on helppo ja mukava levähtää. Niin tehtiin mekin. Ja kun katsoi tunturin laelle, niin siellä näkyi liihottelevan ihan joku muu kuin perusvaris. Olisko ollut joku haukka.
Siinä oli taas viimeisen päälle taukopaikka. Oli kotaa ja ulkotulia, valmiiksi pilkottuja puita ja niin tietysti, hienot käymälät.
Nyt oltiin kuljettu jo sen verran, että menin koirien kanssa pienen mäen nyppylän päälle pitämään taukoa ja kaivoin repusta retkikeittimen ja eväät.
Koirat saivat tonnikalalla höystettyä vettä sekä puruluut jyrsittäväksi.
Jostain syystä Häkälle ei luut kelpaa vaan se siirtyi tuijottamaan minun eväitä.
Vesi kiehui nopeasti ja pian oli snackpot valmis syötäväksi. Ja sen päälle vielä vanilijakahvit kera hedelmäkeksin niin mikäs siinä oli ollessa. Ai että...
Oli karua mutta ah niin kaunista!
Kun pahimman kipuamisen on suorittanut niin maisema kyllä palkitsee kulkijat. Ja miten sattuikaan että aurinko näyttäytyi että sai ainakin sata huikeaa kuvaa koirista.
Eli nyt oltiin keskisenlaen ja yllästunturin puolivälissä suunnilleen.
Tämä on juuri se hetki mistä itse lapin maisemissa eniten tykkään. Olla korkealla tunturilla, aurinkoinen pilvipouta, ei mitään hirmuista tuulta ja voi vaan olla ja fiilistellä. Nauttia hetkestä.
Eikä aikaakaan kun tultiin puurajalle ja sukellettiin metsään. Tässä vaiheessa alkoi pohkeissa tuntua sillä jyrkkä alamäki on haastavampi kulkea kuin jyrkkä ylämäki. Vaikka ei uskoisi.
Ja hyvin pian tultiin taas varkaankurun laavulle josta jo kerran ohi mentiin. Tästä lähdettiin uuteen suuntaan kohti kellokasta. Matkaa oli enää jotain 1,5km
Yht äkkiä keskellä metsää alkoi kuukkeleita kerääntyä puihin meidän ympärille.
Pysähdyin, laitoin koirat reppuun kiinni, repun maahan ja kaivoin tottakai mukaan ottamani kuukkeileiden eväät. Jännä huomata että kuukkelit ei pelkää vaikka koirat oli minusta parin metrin päässä ja toisaalta taas jännää, ettei koirat villiintyneet lukuisista kuukkeleista jotka singahteli vuoron perään kämmeneltä hakemassa evästä.
Kaikessa rauhassa kulkiessa meillä kului 4,5h ja kilometrejä kertyi 12.
Suosittelen ehdottomasti tätä reittiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti