sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Antiaisenkangas, lohjalla

Uuvi:n eli Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen nettisivut ovat kätevä paikka etsiä retkeilykohteita lähialueilta. Sieltä bongasin tämänkin kohteen.
Kotoa matkaa puolisen tuntia, joten eväät matkaan ja tutkimaan.

Ennakkotutkimukset kertoivat (tai eivät kertoneet) ettei mitään varsinaisia kävelyreittejä juurikaan olisi, mutta koska metsää, niin polkujahan siellä menisi.
Varsinaista parkkialuettakaan ei olisi, mutta levennyksiä tienreunoilla.

Pikkutietä oli jonkunmatkaa ja perillä totesin, että ei sinne montaa autoa tienreunaan mahdu. Ihan siihen en autoa saanu, johon varsinaiset ohjeet opastivat, mutta tavallaan alueella olin kuitenkin.



Tosiaan valmiita reittejä ei ollut enkä kyllä oikein löytänyt mitään polkujakaan ihan tästä auton läheltä joten lähdettiin ihan vaan metsään "rämpimään". Virhe...

Alue ei varsinaisesti ole mikään suuri, joten eipä tuolla nyt kovin paljon päässyt liikkumaan.
Koirat toki saivat juosta pitkin metsää mutta itselle tämä kohde ei tarjonnut mitään kummoisia elämyksiä. Voisin sanoa, että en suosittele... mutta tulipahan käytyä.





Tästä paikasta tuli ikävä kyllä viimeinen kohde rakkaan Liekki koiran kanssa. Nyt ei retkitassujen mukana kulje enää ihana ja rakas Liekki, vaan sen retket jatkuu meitä seuraille pilvien päältä.
Hyvää taivasmatkaa Liekki <3


Kohteesta lisää TÄÄLTÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti